En pääse yli enkä ympäri siitä miten joku rukouskutsu voi vetää ihan sanattomaks. Ei se tunnu missään jos kuuntelee jostain Youtubesta miltä se kuulostaa, mutta istukaapa yhentoista aikaan kadulla, jättimäisen valaistun moskeijan edessä samaan aikaan kun minareeteista kaikuu
"الله أكبر"
Eilen illalla pysähdyttiin Rowanin ja Tonyn (mun ensimmäinen ihka aito nerdy jenkki-aasialainen tuttavuus!! niin hyvä tyyppi) kanssa kuuntelemaan koko Adhan alusta loppuun asti ja ei oikeesti muutaku kylmät väreet, vetää niin sanattomaks. Joskus kuulin jonkun sanovan että rukouskutsu on pelottava, mutta en kyllä saa siitä pelottavaa millään lailla. Enempi se on haikeeta ja kaunista, kun pelottavaa, mutta täähän on vaan mun mielipide.
Aamupalalla mietittiin, että mitäs tehtäs tänään. Oltiin kaikki sen verran väsyneitä edellisillan venymisestä, että mitkään suuret palatsikierrokset ei tullu kuuloonkaan. Päädyttiin lopulta suorittamaan ruokamissio: turkkilaisia lihapullia, ja raviolia. Kysyttiin tän paikan harmaahiuksiselta omistajalta (still having a hard time to remember names..) missä on Istanbulin parhaan lihapullat ja mistä löydetään hyvä raviolipaikka, ja se neuvokin meille reitit molempiin ja sano, että niissä paikoissa on _maailman parhaat lihapullat ja raviolit. Raviolipaikan sijainti pääty Taksimille, joten päätettiin samalla kierrellä jännittävillä sivukujilla kunhan päästäis sinne.
Lihapullapaikka löyty nopeesti ja helposti koska se on ihan tossa Sultanahmetin ratikkapysäkin vieressä ja näytti tältä:
Oikeestihan ei noi mitään "pullia" oo, mutta eikai sen muodolla väliä.
Jatkettiin ruokamissiota kävelemällä sillan yli uudelle puolelle ja lähdettiin suunnistamaan meidän kuuluisaa raviolipaikkaa, ei tosin millään kiireellä, koska oltiin just syöty ne pullat............ NO ENTÄ SITTE??
Löydettiin kaikkia kivoja sivukujia missä ei ollu yhtää turisteja, vaan turkkilaiset lapset leikki keskenään ja naiset ripusteli pyykkejä narulle kadun yläpuolelle. Käytiin myös supersiiiistissä piha-taidegalleriassa, joka oli vähänniinku jonkun vanhan kerrostalorakennuksen sisäpihalla, ja siellä oli mielenkiintosia juttuja. Todella kuvaavaa, hyvä Laura. En uskaltanu ottaa kuvia siellä, vaikka olis varmaan saanu.
Kun käveltiin ulos, kohdattiin tyypillinen liikennekonflikti Turkin kaduilla. Kaikkihan varmaan tietää, että autoilukulttuuri Turkissa on älytöntä, hullua ja täytyy olla joko paikallinen, Turkissa asunut, tai itsetuhoinen, jos aikoo lähteä autolla liikenteeseen. Liikennesääntöjä ei kunnioiteta, ei edes vaikka poliisi ajais vieressä. Kirkuvat jarrut ei oo mikään epätavallinen ääni täällä, ja SILTIKÄÄN en oo ainakaan tietonen, että Turkin liikenneonnettomuusmäärä olis mitenkään huimasti isompi kun muualla maailmassa. Anyhoo, Istanbulissa on paikkoja missä on todella kapeita teitä ja ollaan melkein joka päivä törmätty täällä sellaseen tilanteeseen, että auto on kääntyny kadulle, ja sitä vastaan onki tullu toisesta suunnasta toinen auto, ja sitten jompi kumpi vaan peruuttaa :D Jotta ei kävis liian tylsäks, yleensä sen peruuttamaan joutuvan auton taakse ajaa useita muitakin autoja, ja sitten tööttäilläänki puolin ja toisin. Hauskaa siinä on se, että kukaan ei tööttäilystä huolimatta ikinä menetä hermojaan, vaan usein ne vaan sytyttää tupakan ja chillaa autossa kunnes tilanne on ohi haha. Eilen tilanne oli niin, että kaks autoo kohtas kadulla ja molempien perässä oli auto tai autoja, ja sen toisen auton takana oleva auto (jonka piti ilmeisesti peruuttaa) oli PARKISSA ihan tyytyväisenä vaan keskellä katua, kuski oli vaan hypänny pikasesti hoitamaan asioita. Ihan tavallista täällä (näkisittepä julkiset parkkipaikat, ei _mitään järkee)
Taksimin alueella on paljon pieniä teitä ja kujia missä on ruokapaikkoja ja myydään kaikenlaista, vähän basaarityyliin. Yhellä kujalla törmättiin pappaan, joka myi pakastekuivattuja ravioleja ja päätettiin yrittää kysyy siltä tietäiskö se sitä raviolipaikkaa, koska oltiin epäonnistuttu sen löytämisessä. Rowan yritti selittää sille parilla turkkilaisella sanalla ja englannilla mitä haluttiin, ja pappa yritti viittoo ja näyttää kartasta, mutta sitten se vaan nous ylös, huus viereisen kojun myyjälle jotain turkiks ja viitto meille, että "seuratkaa" - ja niin se vei meidät kädestä pitäen sinne hiton ravintolaan :D Siitä tuli meiän "The Ravioli Guy". Onneks se paikka oli melko lähellä sitä sen kojua. Vastapalvelukseks käydään joku päivä ostamassa siltä niitä ravioleja haha, ihana.
JA OLI HYVÄÄ MUTTA KUVAA EI OO KOSKA HEILAHTTTTI, mutta kun tarjoilija kuuli et oon Suomesta, niin se innostu ja alko selittää jotain perus "minä rakasta sinua" ja sit kerto siitä, kuinka se oli tavannu Katri Helenan Istanbulissa, kun se oli viistoistavee =)
Ruokamission onnistumisen jälkeen Kendra lähti kiertelee koru- ja vaatekauppoja, kun meikä, Rowan ja sen sisko, Aurelia, joka tuli tänne toissapäivänä Nepalista (mun ikäne, en oo enää nuorin, jes!) mentiin käymään Istanbulilaisessa taidegalleriassa Arterissa, jossa on tällä hetkellä menossa Patricia Piccininin näyttely. Se oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin siisti!! Käykää kattomassa vähän noita kuvia niin saatte käsitystä millanen oli. Ihan lemppari taidenäyttely missä oon ollu, patsaat/veistokset/whatever oli niin aidonnäkösiä ja tuntusia, että pystyin melkei näkee et yks niistä hengitti. Ja ne eläinten kaltaset veistokset oli vaan samalla niin creepyjä kun uskomattoman hienoja.
Loppupäivä vietettiin kolmestaan pyöriessä vaan uudella puolella, sellasissa paikoissa missä ei ollu yhden yhtä turistia ja pysähdyttiin kommunikoimaan hetkeks pienten lasten kaa jotka leikki joillain pokemon-tyylisillä nappuloilla ja ne oli ihan innoissaan. Sekin että pienet lapset huutaa perään "HELLO, HELLO!", kun ei mitään muuta osaa englanniksi sanoa, on niin hellyyttävää. Olis niin siistiä olla joku ulkomaantoimittaja ja käydä tekee juttuja tollasista paikoista. Siellä näki oikeesti hyvin sen, että miten niinkin rikkaan ja vauraan olonen Istanbul voikin olla niin erilainen sisältä, kun vähän etsii. Koska basically täällä on tosi paljon alueita jotka on ihan slummia.
Tänään ollaan vaan chillailtu puistossa, kävelty siellä täällä ja illalla pitäs lähteä Sinanin matkassa uudelle puolelle syömään illallista ja kattoo paikkoja missä se hengailis sen kavereiden kanssa vapaapäivänä. Sounds like fun!
P.S. VESI ON TULLUT TAKAISIN!
Suihku ei oo mitenkään välttämätön mulle, pärjään kyllä muutaman päivän ilmankin, mutta then again, kun kävelet päivän tuolla helteessä, haiset niin hirveelle, että tuntuu ihan hyvältä kyllä päästä suihkuun. Vaikka tosin ilma on ollu yllättävän viileetä, tai sillätavalla "lämmintä" muttei kuumaa, mutta ehkä Istanbul ei ikinä ookkaan niin kuuma kun muu Turkki.
