mutta,
tänään on 24.6. ja klo 18.09 ja meitsi on vihdoin Istanbulissaaaa jeijejjejejeji!!
Fiilistelin tätä matkaa tosi pitkään etukäteen, kunnes koitti se päivä kun piti oikeasti lähteä, jolloin iski se toinen ääripääfiilis; en halua lähteä. En ollu missään vaiheessa kylläkään perumassa tätä, mutta alko vaan pelottaa niin paljon ensinnäkin se, että tää on mulle ihan uus, tuntematon miljoonakaupunki, muslimimaa, JA vaikka osaan varoa jo paikallisten miesten lirkutteluja, niin pelottaahan se silti, koska naisena sä oot niin altis kaikelle messed up shitille täällä. Ei voi luottaa kehenkään liikaa, mut ei silti haluais olla kokoajan hirveen ilkeekään vaan siks et pelkää et joutuu
a) ryöstetyks
b) raiskatuks
c) murhatuks
d) yms.
Mun pakkaaminenkin tänne oli niin naurettavan välinpitämätöntä, että hohhoh. Onneks äiti oli tehny mulle alustustyöt etukäteen, ja pussittanu kaikki lääkkeet ja voiteet ja myrkyt (ja veitset??) yms. Mutta rahat, liput ja passihan ne tärkein juttu on!
Nonii lets cut the crap ja mennään Jyväskylän matkakeskukseen klo 2, mistä tää mun huge seikkailu Budapestin kautta Istanbuliin sai alkunsa. Miia, Miika, Mikko ja Touko (nii ja äiti ja iskä) oli saattamassa mua (gosh, se on vaan _kolme viikkoo), ja mitä lähemmäs kello tuli kahta, sitä enemmän pelkäsin että murrun, koska oon koko viikon ollu tästä asiasta ihan hullun dramaattinen ja tunteellinen, mutta sainki pidettyy itteni kasassa. Paitsi no, bussimatkan alku kulu hiljaa nyyhkytellessä, mut sit tajusin et ei tässä nyt mitkää itkut auta, kun mennään eikä meinata.
Puol kuuden aikaan olin Helsinki-Vantaalla, ja voi ah miten lentokentät on ihania aamuisin. Kesä-aamuisin varsinki. Lähtöselvityksen jälkeen kävin tekee kierroksen, koska se on muuttunu jonkin verran mun viimekäynnistä, mutta enhän mä törmänny siellä ku törkyhintasiin kolmen euron kahveihin ja TÖIHIN♥ Mut onneks aika kulu suht nopeesti ja pääsin nousee tättäräräää unkarilaiseen koneeseen millä lentäisin eka Budapestiin ja sit sieltä Istanbuliin.
Unkariin lentäminen ei tuntunu vielä pelottavalta koska tiesin et joudun odottaa Budapestissä kaks ja puol tuntia ennen kun Istanbulin kone lähtee. Mutta oikeasti valehtelematta kun kone nous Budapestistä, jonkin aikaa (okei vielä sillonki ku oltiin Marmaranmeren yläpuolella) toivoin ettei se lento loppuis ikinä, ettei mun tarvis koittaa pärjätä yksin. Mutta sittenpä vaan laskeuduttiin ja mietin et nyt loppuu tää ruikutus ja REIPPAANA TYTTÖNÄ kävelin koneesta ulos passintarkastukseen, jossa oli........................ jäätävät jonot. Mutta kun pääsin ite luukulle, tarkastaja oli jo niin turhautunu niihin moniin kymmeniin burkhapukuisiin arabinaisiin keitä sen piti pyytää näyttää naamansa, et se vaan nauro mulle ja ylidramaattisesti hakkas ne leimat mun passiin. Luulen myös et sen työpäivä oli päättymässä.
Laukutkin tuli yllättävän nopeesti (tai sit johtu siitä et jonotin niin kauan passintarkastukseen) ja sit etin vaa mis lukee çıkış ja sitten NYT SITÄ MENNÄÄN ja haistoin tuulahtuksen kosteeta lämmintä meri-ilmaa ja hyppäsin vaan ekaan taksiiin mikä siinä oli. Kuski oli, yllätys yllätys, vanha limanen pappa, joka ei puhunu yhtään englantia, jotain mongersi ja halus pitää mua kädestä jalirkutella, ja olin vaa ehhhhhh ei tätä nyt heti tähän alkuun, mutta heti kun päästiin ns. rantaväylälle mistä näkee Marmaranmeren rannalle, ja varsinki sit ku päästiin tänne vanhan kaupungin alueelle nii ei kaduttanu enää yhtään, koska täällä on niin kaunista.
Noh, olin miettiny, että kun yleensä näissä hostelleissa porukka on jonku pari päivää ja sit mähän oon kolme viikkoo putkeen, että onkohan se vähän outoo, niin eikö kun sanoin respan Orhanille mun nimen niin "OH, so YOU are the famous Laura! I've never seen anyone to stay as long as you!"
Ja sitkun siihen tuli muista respatyyppejä niin se esitteli mut niille tyyliin 'hei tää on se' :D
Kaikki mieskammot haihtu muutenki ku pääsin tänne hostelliin. Toi Orhan on älyttömän mukava, ja se kerto tosi paljon kaikkia ideoita et mitä kantsii tehä ja käydä kattoo, näytti mulle tätä hostellia ja ihan tosissaan varotteli noista katukauppiaista jotka kaikki puhuu tosi hyvin englantia ja monet varmasti väittää et on tyylii asunu Suomessa, mut se sano vaa hullun huolestuneena et mun ei tarvi sit puhuu niille ja haha, jotenki tosi herttanen!
Tää huonemissä asun on siis kuuden sängyn female only dorm ja tää on tosi kodikas, söpönvihree. Plus tää sijaitsee ihan kävelymatkan päässä kaikista päänähtävyyksistä, joka on siis erittäin hyvä, niin ei tarvi ryhtyy heti pelleilee noitten metrojen kanssa. Mun huoneessa on tällä hetkellä yks japanilainen, joka ei oikee enkkuu puhu mut sit täs on kans yks aussi ja yks kanadalainen, jotka on tosi tuttavallisii myös ja niiden kaa oon heti tullu hyvin juttuun ja nekin osas kertoo paljon hyviä ideoita mitä kantsii tehä.
Tänhetken fiilis on vaa ilone ja helpottunu, kun oon päässy tänne asti, niin ei tarvi enää ressata sitä matkaa ja kun tietää et tän hostellin porukka on ainaki tosi "kunnollista" ja mukavaa niin on helppo olla!
Tästä lopusta tuli vähä tylsä raportti, mut juttelen samal näide tyttöjen kanssa niin en jaksa ajatella :D ENIVEIS tän päivän varmaan vaa lahnailen ja toivun matkustamisesta ja sit huomenna alkaa äksöni!! Paitsi äksöni alkaa tänään kyllä jo sillä et täytyy käydä ostaa VETTÄ KAUPASTA JOOOOO, radical.
b) raiskatuks
c) murhatuks
d) yms.
Mun pakkaaminenkin tänne oli niin naurettavan välinpitämätöntä, että hohhoh. Onneks äiti oli tehny mulle alustustyöt etukäteen, ja pussittanu kaikki lääkkeet ja voiteet ja myrkyt (ja veitset??) yms. Mutta rahat, liput ja passihan ne tärkein juttu on!
Nonii lets cut the crap ja mennään Jyväskylän matkakeskukseen klo 2, mistä tää mun huge seikkailu Budapestin kautta Istanbuliin sai alkunsa. Miia, Miika, Mikko ja Touko (nii ja äiti ja iskä) oli saattamassa mua (gosh, se on vaan _kolme viikkoo), ja mitä lähemmäs kello tuli kahta, sitä enemmän pelkäsin että murrun, koska oon koko viikon ollu tästä asiasta ihan hullun dramaattinen ja tunteellinen, mutta sainki pidettyy itteni kasassa. Paitsi no, bussimatkan alku kulu hiljaa nyyhkytellessä, mut sit tajusin et ei tässä nyt mitkää itkut auta, kun mennään eikä meinata.
Puol kuuden aikaan olin Helsinki-Vantaalla, ja voi ah miten lentokentät on ihania aamuisin. Kesä-aamuisin varsinki. Lähtöselvityksen jälkeen kävin tekee kierroksen, koska se on muuttunu jonkin verran mun viimekäynnistä, mutta enhän mä törmänny siellä ku törkyhintasiin kolmen euron kahveihin ja TÖIHIN♥ Mut onneks aika kulu suht nopeesti ja pääsin nousee tättäräräää unkarilaiseen koneeseen millä lentäisin eka Budapestiin ja sit sieltä Istanbuliin.
Unkariin lentäminen ei tuntunu vielä pelottavalta koska tiesin et joudun odottaa Budapestissä kaks ja puol tuntia ennen kun Istanbulin kone lähtee. Mutta oikeasti valehtelematta kun kone nous Budapestistä, jonkin aikaa (okei vielä sillonki ku oltiin Marmaranmeren yläpuolella) toivoin ettei se lento loppuis ikinä, ettei mun tarvis koittaa pärjätä yksin. Mutta sittenpä vaan laskeuduttiin ja mietin et nyt loppuu tää ruikutus ja REIPPAANA TYTTÖNÄ kävelin koneesta ulos passintarkastukseen, jossa oli........................ jäätävät jonot. Mutta kun pääsin ite luukulle, tarkastaja oli jo niin turhautunu niihin moniin kymmeniin burkhapukuisiin arabinaisiin keitä sen piti pyytää näyttää naamansa, et se vaan nauro mulle ja ylidramaattisesti hakkas ne leimat mun passiin. Luulen myös et sen työpäivä oli päättymässä.
Laukutkin tuli yllättävän nopeesti (tai sit johtu siitä et jonotin niin kauan passintarkastukseen) ja sit etin vaa mis lukee çıkış ja sitten NYT SITÄ MENNÄÄN ja haistoin tuulahtuksen kosteeta lämmintä meri-ilmaa ja hyppäsin vaan ekaan taksiiin mikä siinä oli. Kuski oli, yllätys yllätys, vanha limanen pappa, joka ei puhunu yhtään englantia, jotain mongersi ja halus pitää mua kädestä jalirkutella, ja olin vaa ehhhhhh ei tätä nyt heti tähän alkuun, mutta heti kun päästiin ns. rantaväylälle mistä näkee Marmaranmeren rannalle, ja varsinki sit ku päästiin tänne vanhan kaupungin alueelle nii ei kaduttanu enää yhtään, koska täällä on niin kaunista.
Noh, olin miettiny, että kun yleensä näissä hostelleissa porukka on jonku pari päivää ja sit mähän oon kolme viikkoo putkeen, että onkohan se vähän outoo, niin eikö kun sanoin respan Orhanille mun nimen niin "OH, so YOU are the famous Laura! I've never seen anyone to stay as long as you!"
Ja sitkun siihen tuli muista respatyyppejä niin se esitteli mut niille tyyliin 'hei tää on se' :D
Kaikki mieskammot haihtu muutenki ku pääsin tänne hostelliin. Toi Orhan on älyttömän mukava, ja se kerto tosi paljon kaikkia ideoita et mitä kantsii tehä ja käydä kattoo, näytti mulle tätä hostellia ja ihan tosissaan varotteli noista katukauppiaista jotka kaikki puhuu tosi hyvin englantia ja monet varmasti väittää et on tyylii asunu Suomessa, mut se sano vaa hullun huolestuneena et mun ei tarvi sit puhuu niille ja haha, jotenki tosi herttanen!
Tää huonemissä asun on siis kuuden sängyn female only dorm ja tää on tosi kodikas, söpönvihree. Plus tää sijaitsee ihan kävelymatkan päässä kaikista päänähtävyyksistä, joka on siis erittäin hyvä, niin ei tarvi ryhtyy heti pelleilee noitten metrojen kanssa. Mun huoneessa on tällä hetkellä yks japanilainen, joka ei oikee enkkuu puhu mut sit täs on kans yks aussi ja yks kanadalainen, jotka on tosi tuttavallisii myös ja niiden kaa oon heti tullu hyvin juttuun ja nekin osas kertoo paljon hyviä ideoita mitä kantsii tehä.
Tänhetken fiilis on vaa ilone ja helpottunu, kun oon päässy tänne asti, niin ei tarvi enää ressata sitä matkaa ja kun tietää et tän hostellin porukka on ainaki tosi "kunnollista" ja mukavaa niin on helppo olla!
Tästä lopusta tuli vähä tylsä raportti, mut juttelen samal näide tyttöjen kanssa niin en jaksa ajatella :D ENIVEIS tän päivän varmaan vaa lahnailen ja toivun matkustamisesta ja sit huomenna alkaa äksöni!! Paitsi äksöni alkaa tänään kyllä jo sillä et täytyy käydä ostaa VETTÄ KAUPASTA JOOOOO, radical.
Tästä se nyt sitten lähtee!
Güle güle!
P.S. Blogin nimi tarkottaa hienosti että "Discovering Istanbul". Toivottavasti.....
P.S. Blogin nimi tarkottaa hienosti että "Discovering Istanbul". Toivottavasti.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti